Kävin hetki sitten herättyäni vaa'alla eikä se ole ikinä näyttänyt niin suurta lukua kuin nyt. Pakko tunnustaa että järkytyin hieman, vaikka toki tiedostin jo ennen vaa'an lukua että painan kuin synti mutta silti. Leuka loksahti lattiaan ja hetken vain tuo luku pyöri mielessä. On suorastaan ihme että kykenen liikkumaan ollenkaan! Onneksi kuittenkin suunta on tästä vain alaspäin. Tai ainakaan luku ei tule suurenemaan enää. Voisin alkaa merkkaamaan tänne aina perjantaisin mitä muutoksia vaa'alla näkyy. Ehkä jossain vaiheessa laitan tuon hurjan aloitusnumeronkin ylös, jos saan tarpeeksi rohkeutta kerättyä.

Ensi viikolla joudun kertomaan painon psykiatrille. Olen mukana lääketutkimuksessa jonka tosin pitäisi loppua jo. Ensi viikolla on sydänfilmien ja verikokeiden yms. aika. Myös paino merkataan ylös. Tutkimuslääke on aripipratsoli ja haluaisin siitä eroon kunhan lääketutkimus loppuu. Hoitajat ja lääkärit eivät oikein ole kannustavia tai suostuvaisia siihen että lakkaisin käyttämästä tuota antipsykoottia, koska on se mahdollisuus että vointi huononisi. Minä taas näen sen mahdollisuuden että vointi paranisi jos saisin kokeilla olla pelkällä masennuslääkkeellä. Syön siis myös venlafaksiinia ja jotenkin ajattelisin että ilman antipsykootin lamauttavaa vaikutusta venla toimisi vielä aktivoivammin. Aionkin taistella vielä sen puolesta että saisin kokeilla olla ilman antipsykoottia-

Venlafaksiinia olen syönyt nyt reilun vuoden ja tänä aikana olen edistynyt psykologisissa jutuissa enemmän kuin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.... Myönnettäköön että kulunut vuosi on ollut jossain määrin hurjahko ja vauhdikas mutta myös opettavainen ja erittäin kokemusrikas. Olen ollut aikas kyvytön sietämään kosketusta ja koskettamaan muita ihmisiä. Tätä asiaa työstin  jo eksän kanssa useamman vuoden mutta viime vuosi oli siltä osin aika hurja. Vielä nelisen vuotta sitten olin varma että kuolen seksuaalisesti suht kokemattomana. Vuoden mittaan kumppaneita on kuitenkin kertynyt ja on tullut kokeiltua kaikkea bdsm:stä lähtien. Seksuaalisuuteni jotenkin räjähti käsiin oltuaan tukahdutettuna vuosikausia ja olen ollut jokseenkin kyltymätön.

Ongelmaksi muodostui sitten kuitenkin se että olen ollut erittäin avoin himojeni kanssa ja niitä on ollut (erittäin suureksi yllätyksekseni) moni valmis tyydyttämään. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua että olen vain kone joka tyydyttää kaikki jotka sitä sattuvat haluamaan. En siis osannut kieltäytyä seksistä koskaan vaikka en itse olisi ollut juuri sillä hetkellä halukas.

Tähän ongelmaan yllättäen auttoi huono hoitaja josta kärsin muutaman vuoden. Hoitaja oli siis harvinaisen surkea ja minua lähinnä ahdisti tapaamiset. Yritin kertaalleen jo saada hoitajan vaihdettuakin mutta se meni kuralle koska eräs lääkäri petti luottamukseni ja sotkeentui asiaan. Jokatapauksessa, tämä hoitaja mm. tarjosi minulle jeesusta ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin ja vertasi minua huoraan ja totesi kerran. mm. ettähänhän ei tiedä mitä saan seksistä, että onko se rahaa vai mitä. Lopulta ajauduin siihen pisteeseen etten enää vain kestänyt ja toisen hoitajan tuella sain vihdoin avattua suuni lääkärin tapaamisessa. Kykenin siis sanomaan "ei" ja hoitaja vaihtui. Tämän ensimmäisen "ei:n" uskallettuani uskalsin yhtäkkiä sanoa ei myös silloin kun en halunnut seksiä. Alkuun kieltäytymiset aiheuttivat paniikkikohtauksia ja teki mieli perua mutta nyt olen jo aikas sinut asian kanssa. Vaikka olenkin seksuaalisesti hyvin aktiivinen ei se tarkoita että minun pitäisi suorittaa aina kun mahdollisuus on.

Sellainen avautuminen seksuaalisuudesta. Se onkin ollut erittäin suuri osa elämääni viimeisen vuoden aikana. Mainitsemani huono hoitaja yritii saada minua lopettamaan venafaksiinin käytön koska hänen mielestään olin maniassa jossain vaiheessa. Itsehän olen täysin päinvastaista mieltä. En ollut maniassa missään vaiheessa vaan olen jaksoittain kyennyt elämään ns. normaalia elämää.

Tänään olen menossa erään erittäin hyvän ystävän luokse istuksimaan iltaa. Ja oikeastaan yötä koska ratikat lakkaa kulkemasta suht aikaisin ja minulla ei ole rahaa kuljeskella taksilla kotiin. Olen siis siihen asti kamulla että aamulla ensimmäisellä ratikalla tulen kotiin. Tiedän olevani sitten kovasti väsynyt ja se ei tee syömisten kontrolloimisesta ainakaan yhtää helpompaa, mutta minulla on valmiit ruuat eikä mitään ylimääräistä mussutettavaa joten eiköhän hanskat pysy käsissä. Sitäpaitsi on ikävä kamua ja seuraa vaikka sunnuntaina viimeksi nähtiin.

Hassua kyllä ajatella että siitä ei tosiaankaan ole kovin kauaa kun en kyennyt tapaamaan kuin perhettä ja joitakin kamuja jotka olin tuntenut melkeinpä lapsesta saakka. Nyt tapaan uusia ihmisiä harvasen viikko enkä edes oksujännitä tapaamisia etukäteen. Ennen oletin ihmisistä aina pahinta, olin varma että kukaan ei voi pitää minusta ja että minulle halutaan vain pahaa koska olen ruma tyhmä läski jolla ei ole oikeutta elää. Olen saanut kuitenkin huomata että maailmassa on monen monta ihanaa ihmistä jotka eivät välitä ulkomuodostani tai siitä että olen vielä hieman haparoiva sosiaalisissa tilanteissa. Olen aivan valtavan kiitollinen universumille tai mille sitten pitäisikään olla kiitollinen että elämäni ja oloni on mennyt tähän suuntaan.

Vaikka erakoituneena oleminen onkin minulle vielä tutumpaa ja tietyllä tapaa turvallisempaa niin nykyään minulle tulee levoton olo jos en saa olla kivojen ihmisten seurassa säännöllisesti. Haluan puhua ja halia ja olla läsnä. Haluan luottaa.

Myönnettäköön että tiettyjen päihteiden käyttö on edesauttanut muutoksissa mutta itse katson niiden olevan tavallaan kuin lääkkeitä. Kyllähän masennuslääke ja antipsykootti muuttavat ajatuksiani ja persoonaani ja aivokemiaani myös, eivät vain niin tehokkaasti kuin jotkin muut aineet. Ei siitä aiheesta sen enempää kuitenkaan, ainakaan nyt.

Voisin ottaa aamupalaksi banaania ja ashwagandhaa ja keitellä piparminttuteetä. Seuraavaan kertaan!